No niin nyt on valmiina koeneulontatyö. Ja olen oikein tyytyväinen tulokseen. Anna tiedusteli minulta, olisinko halukas koeneulomaan hänen suunnittelemansa  Baklazaan liivin Ja heti vanha partiolainen on valmiina. Sovimme tapaamisen Menitaan ja Anna toi tullessaan tummansinistä Dropsin Alpacaa, jota hän oli kaavaillut kyseiseen koeneulomukseen. 

Mallikerta oli kivan helppo oppia ja pidän muutoinkin näistä ylösalaisin neulottavista nutuista, kun ei tarvitse saumoja ommella. Anna on sen verran pienempi, että yläosaan tein 3:n mallikerran sijaan 4 (siis korkeudesta on kyse). Alaosaan 7 mallikertaa. Kalukseen ja etuliepeisiin poimin noin 230 silmukkaa. Muita muutoksia en ohjeeseen tehnyt. Puikoilla 3 kului lankaa 166g.

Malli on kiva ja poiki muunnellun idean, jota ajattelin seuraavaan versioon kokeilla. Kiitos Anna! Tätä tulee käytettyä kyllä!

Lepopäivän ratoksi neulosin eilen pikaisesti yhden tiskirätin. Kun kerran kaikki muutkin... Novitan Bambua ja 3:set.

Uusi isompi neulekin pujahti puikoille eilen. Tosin se ei ole tuosta todo-listalta, mutta nyt kun langankulutus on ollut pelkästään ohuilla langoilla, en meinaa päästä eroon 'kiloistani'. Siksi yksi paksumpi perusneule tähän väliin, ennen kuin otan jonkun todo-listalta. 5,5 puikoilla on kyllä tosi nopeaa, sillä neule on jo puolessa välissä...