On ollut ihan tolkuton hässäkkä päällä, eikä aika ole tahtonut riittää mihinkään. No sain kuitenkin yhden neuletakin valmiiksi asti kaiken muun lomassa. Ja uuttakin tuli taas opittua.

Kaivelin varastostani farkunsinisen Sublimen Soya Cotton dk -langan

ja neulosisin 'rönttövillatakin'. Mallin päällä se ei näytä niin röntöltä, mutta mun päällä kyllä. Vaan ei haittaa. Sopii rennonpaan menoon.

Malli siis poimittu Moda 2/2010 numero 17, jonka Eilakin ehti jo tekemään. Hassua miten meillä tuo vaatemaku meneekin niin samaa rataa ;o). Omaan neuleeseen tein hihat lyhemmiksi, sillä lankaa ei ollut täysmittaisiin asti.

Malli: Moda 2/2010 nro 17

Koko S

Puikot: 3,5 ja 3,0

Lanka: Sublime Soya Cotton dk, 400g

Ja uutta siis opin tässä työssä. Eli tein ne kaikki 8 napinläpeä ihan uudella tavalla. Ja näyttävät siis tältä

Harjoittelua tosin vielä vaatii, sillä edeltävät silmukat jäivät vähän turhan löysiksi. Mutta aion opetella, sillä näistä tulee paljon siistimmät kuin langankierrolla. Eikä tarvitse erikseen huolitella. Napit löysin Fiinaneuleesta ja sopivat nuttuun kivasti, vaikka painavatkin liikaa neuleeseen nähden.